maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulukalenteri- Rauhallista Joulua!

Kissoilla oli tänään vaihteeksi aika rauhallinen jouluaatto. Toki eihän tietenkään pieneltä riehumiselta voitu välttyä, mutta sehän kuuluu asiaan.
Kissat olivat heti tutkimassa lahjoja, ja vaikka Mödekin yritti alkuun teeskennellä väliinpitämätöntä, niin uteliaisuus vei silti voiton.
Pennuilla oli myös vähän jännitettävää, sillä olihan tämä niiden ensimmäinen joulu. Tosin eivät ne vielä hirveästi tajunneet siitä mitään.
Pennuillekin oli lahja, joka oli pieni hiiri, mutta eivät ne vielä ole leikkineet sillä, koska ne ovat niin pieniä.
Muutkin kissat saivat lahjoja. Niille oli herkkupakkaus, samanlainen hiiri kuin pennuillekin, sininen narulelu näyttelyihin ja suuri lelupakkaus, jossa oli monenlaisia erilaisia leluja kuten esimerkiksi hiiriä ja palloja.
Kissat olivat heti innoissaan leikkimässä leluilla.
Mödeä tosin vähän ihmetyttivät lahjat.
Heti kun leluihin oli kyllästytty, alkoi perinteinen lahjapapereilla leikkiminen.
Siitäkös kissat innostuivat.
Joka joulu kissojen mielestä parempia leikkikaluja ovat olleet lahjapaperit, eivät itse lelut.
 
Kun lahjapaperit oli kerätty pois, kissat innostuivat leikkimään ihan vain keskenään.
Tässä oli tämän vuoden viimeinen joulukalenterijuttuni, joten:
Oikein Rauhaisaa Joulua Kaikille Tatsutan Tassuttelijoiden Lukijoille!
 

2 kommenttia:

  1. Oikein hyvää joulun jatkoa teille! Teilläkö on siis joulukuusi pysynyt pystyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vaikka Padma on sitä ahkerasti yrittänytkin kaataa :-)

      Poista